Uutiset

29.10.2010 Kanttori Wainaan haastattelu rumzinessä.

Tuli annettua vaihteeksi taas haastattelu maailmalle. Kaikki tsekinkielen taitajat voivat lukea mietteitä kiljun juonnista ja pornon kattelusta tästä, muut voivat yrittää päästä jutunjyvälle vaikka googlen translatella - joka suomentaa tuon haastattelun aivan vitun huonosti.

6.6.2010 Tuhon maa youtubessa.

Se on sitten näköjään Wainasta laitettu youtubeen. Laatu on kyllä niin kuraa että voisi melkein harkita itse biisien uudelleenlisäämistä tonne.

22.5.2010 Tuhon maa nettilevitykseen

Jallupullon korkattuaan Kanttori Wainaa totesi että vitut ja laittoi koko tekeleen jakoon. Mitäpä sitä teosta Happokadun koneellakaan hautomaan. Ladatkaa tästä.

12.1.2010 Tuhon maa suoritti risteilyn Ruotsiin ja palasi uudelleenmasteroituna

Tuhon maa käväisi Ruottinpuolella Grand Master Musicilla masteroitavana ja palasi synkempänä ja ilkeämpänä kuin koskaan! Murskaava ja infernaalinen teos Tuhon maa mietiskelee edelleen keinoa päästä jokaisen korvien ulottuville.

15.9.2009 Tuhon maa -albumilta irroitettu yksi kappale nettikuunteluun

Tuhon maa albumin toinen kappale, nimeltä Syntyvän pahuuden enteet, on kuuneltavissa tästä.

14.9.2009 Tuomio-EP arvostelussa uusimmassa Infernossa!

Virtasen Aadolf on sisäistänyt olennaisen loistavasti ja päässyt asian ytimeen 'Raskaan rockin erikoislehti' Infernon(2009/7) demopalstalla! Kyseisen arvioinnin voit lukea tästä.

8.9.2009 Uutta tuotetta vol. 2 - Tuhon maa

Wainaksen ensimmäisen kokopitkä albumi on valmis. Teos tottelee nimeä Tuhon maa ja etsii myös itselleen julkaisijaa. Promoa ja lisätietoja asiasta voi kysellä sivulta kontaktia.

16.5.2009 Uutta tuotetta

Ilmoitettakoon tässä samalla että uutta tuotetta pinnistetään paraikaa ulos. Kesällä tai sen jälkeen varmaan tarkempia julkaisutietoja luvassa. Jos kysyttävää, ottakee ihmeessä kontaktia.

16.5.2009 Funeral Rain Zinen haastattelu

Känädäläinen verkkolehti Funeral Rain Zine haastatteli koko orkesteria vastaikään. Kysymykset olivat tälläkertaa selkoenglannilla sekä varsin järkeviä. Haastattelusta selviää mm. KantorWainahan kitarevehkehet ja studiorojut sekä jonkunverran huonoa vitsinvääntöä vielä huonommalla englannilla. Haastis löytyy tästä.

16.1.2009 FOLK & DOOM haastatteli Kanttori Wainaata.

Ukrainalainen webzine FOLK & DOOM haastatteli Wainaksen yksinvaltiasta Kanttori Wainaata. Kanssakäynti suoritettiin säpon välityksellä ja uskomattoman huonolla englannilla. Vakavaa pohdintaa, ei niin vakavista asioista voi käydä tarkastelemassa tästä. (se "enkku" -versio löytyy sivun alalaidasta).

16.1.2009 Viron miehet arvostelivat splitin

EstMetal arvosteli aiemmin uutisoidun splitin. Jos joku saa eestistä tolkkua, niin suomentakaa meikälle toi. 7/10 tuli joten ei se Wainaskaan ihan paskaa eestiläisten mielestä voi olla, muista orkestereista puhumattakaan.. Arvostelu tästä.

7.12.200 Tuomio-EP mukana splitillä

Ukrainalainen julkaisia Boyanov Gimn toteutti splitin jossa edustamassa HUKKUNUD HINGED, WAINAS ja S.O.M. Teoksesta lisää tästä.

5.10.2008 Tuomio-EP julkaistu !!!

Kyseisen teoksen voit ladata tästä.

7.9.2008 Wainas sivusto julkaistu

Nettihärveliä kehitellään toistaiseksi.